keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Viimeinen voitto



Ilomantsi -44

Suomalaisten tekemät torjuntavoitot Kannaksella ja U-asemassa sai vihollisen etsimään ratkaisua pohjoisemmassa. Maaselän kannakselta vetäytynyt suomalainen 21.Prikaati joutui kovan painostuksen vuoksi vetäytymään Ilomantsin alueelle vuoden 1940 rajan länsipuolelle. 26.7 Kenraalimajuri Erkki Raappana otti täällä rintamavastuun muodostaen Päämajan määräämän Ryhmä R:n. Erikoiseksi tilanteen tekee se että Raappana pysyi siltikin oman 14.D:n komentajana ja oli Ryhmä R:n komentajana Toisen Armeijakunnan kenraalimajuri Mäkisen alistuksessa. Ryhmä R:än kuului kyseinen 21. Prikaati, Kannakselta siirretty RatsuväkiPrikaati sekä 14.D:stä kaksi pataljoonaa muodostaen Osasto P:n (Partinen).

Neuvostojoukot olivat oppineet sodan aikana käyttämään maastoa ja erämaata hyödykseen niinpä kahden divisioonan hyökkäys toteutettiin Ilomantsin seudun korpiolosuhteissa. Suomalaisjoukkojen pitkä perääntyminen oli saanut joukot väsyksiin mutta kenraali Raappanan uhkarohkea kaksipuolinen saarrostushyökkäys erämaiden kautta, Hattuvaara-Lutikkavaara-Ontovaara alueella, vihollisdivisioonia vastaan onnistui. Suomalainen sotilas, hyvä johtaja, Suomen hevonen, usko omiin kykyihin sai operaation onnistumaan ja sodan loppuhetkillä saatu torjuntavoitto on nostettava sodan loppuvaiheen tärkeimpiin taisteluihin.

Erämaa olosuhteet tekivät omat vaikeutensa kahteen kaksipuoliseen saaarrostukseen johtavaan puolustushyökkäykseen. Raskas tykkikalusto ei pystynyt tukemaan hyökkäyksiä ja huolto oli hevosten varassa. Siitä huolimatta saatiin muodostettua ohuet saartorenkaat vihollisdivisioonien ympärille ja saatiin tärkeä torjuntavoitto sekä merkittävä sotasaalis. Tosin suurin osa vihollisista pääsi pakenemaan itään. Elokuun alkupuolella täälläkin siirryttiin asemasotaan ja viholliselta jäi vuoden 1940 raja saavuttamatta.

Julkaisen kaikkien -44 torjuntavoittojen karttoja jatkossa.

Viholliselta otettu sotasaaliskartta

Suomalainen Ilomantsin kartta

Neuvostoliiton kartta Ilomantsin alueesta. Ilomantsi oikeassa alakulmassa. Pohjoisessa iso järvi on Koitere
Ilomantsin kartta, ympyröity Kallioniemen lossi jonka kautta vaarallisesti Kannakselta siirretty Ratsuväkiprikaati siirtyi Ilomantsin pulustajien avuksi 28.7 mennessä

Vellivaara, Niemijärvi, Korkeakangas ympyröity. Kaikki loppukesän -44 taistelupaikkoja.
Möhkön alue

Kuolismaa

Varmaan ollut tositoimissa tämä kartta?

1 kommentti:

  1. Onko mahdollisuus keskustella sinun kanssa privaatisti ,lähinnä olisin kiinnostunut ostamaan sinulta tiettyjä karttoja ja ilmakuvia sähköisessä muodossa?

    VastaaPoista