torstai 3. tammikuuta 2013

Syskyjärven taisteluja



Kartta Käsnäselkä




Talvisodan alussa oli Laatokan Karjalaan sijoitettu IV Armeijakunta komentajanaan kenraalimajuri Woldemar Hägglund. Armeijakunta koostui kahdesta divisioonasta. Pohjoisempana Suojärven (Hyrsylänmutkan) alueella 12.D komentajana Eversti Lauri Tiainen. Kyseinen divisioona tuli tunnetuksi Kollaan torjuntataisteluista. Etelämpänä Laatokan rantateitä sulkemassa oli 13.D eversti Hannu Hannukselan komentamana. Kyseinen divisioona taasen on tunnettu moteistaan joita se sai muodostettua jatkuvilla vastahyökkäyksillä useita varsinki Käsnäselkä-Koirinoja väliselle tielle. Mottien "kypsytykseen" osallistui myös 12.D kun divisioonien raja käännettiin pohjois-etelä suuntaiseksi. Joulukuun 3. 13.D vastahyökkäyksen epäonnistuttua suomalaiset joukot vedettiin Kitilä-Ruokojärvi-Syskyjärvi tasalle. Kartassa näkyvät puolustusmerkinnät ovat kyseisen pääpuolustuslinjan itäisin pää eli Varpajärven lohko. Lohkolla oli sodan aikana useita yhtymiä ja taisteluosastoja ja se toimi myös vastahyökkäyksen aloitustasana useissa esim. Syskyjärven ympäri tehtävissä hyökkäyksissä sekä esim. divisioonan ensimmäisessä vastahyökkäyksessä Uomaa-Lavajärvi suunnille (Siirantien suuntaisesti). Vastahyökkäykseen oli muodostettu taisteluosastoja eri pataljoonista Esim. Taisteluosasto Autti (Pietari Autti) johon kuului neljä pataljoonaa ja lisäksi kaksi esikuntaa. Tst.O.Autti oli muodostettu Ryhmä Jousimiehestä jota komensi Hannes Olkkonen. Lisäksi 12.D:stä annettiin avuksi sivustaosasto Ryhmä Luoti (I/JR34 ja I/35). Luodin luodit menivät sekavassa tilanteessa omia päin ja osasto palautettiin takaisin Kollaan suunnalle. Kyseinen vastahyökkäys tukehtui Kotajärven-Pyhäjärven alueelle ja varsinaiseen tulokseen ei päästy joten osastot vedettiin takaisin. Jatkuvat vastahyökkäykset joulukuussa alkoivat huolestuttamaan ja kuluttamaan vihollista ja tuloksiin päästiin 27.12 jolloin Lemetistä itäänpäin kulkeva vihollisen huoltotie saatiin katkaistua ja 6.1 alkaneella isolla hyökkäysmuodostelmalla alkoi vihollisjoukot sitoutua motteihin. Lopulta Lemetin tiellä oli useita motteja ja Laatokan pohjukassa suuri Kitilän motti jota tosin vihollinen sai huollettua ilma ja jääteitse.

Sotatoimissa on hyvin yleistä kun joukkoja käytetään vastahyökkäyksiin niin muodostetaan erilaisia ryhmiä ja taisteluosastoja. Kitilä-Lemetin alueella seuraavia:

Ryhmä Oinas joka myöhemmin muutettiin taisteluosastoksi. (Kitilä-Syskuyjärvi alueella)
Ryhmä Jousimies jonka alaisia osastoja ainakin Tst.os Autti, Tst.os. Neito ja lisäksi muita yhtymiä olivat Os. Martti, Os. Tykki, Ryhmä Lohikäärme, Os. Patojärvi, Tst.Os. Mehiläinen, Ryhmä Keihäs, Ryhmä Vaaka, Tst.Os. Valkama, Tst.OS. Ruusuvuori,Os. Hyöky, Tst.Os. Kilpa, Tst.Os. Tiikeri,Tst.os. Ruusu, Tst.Os. Tähtinen.




Lemetin tielle yhdeksään eri mottiin hajoitetun vihollisen 18. Jalkaväkidivisioonassa taistelleen N.I. Klimovin päiväkirjoihin perustuvan kirjan, Kuoleman Divisioona, eräs katkelma:



Kaikkein vanhimmat Rybakov ja Samoznajev lähtivät illalla sahaamaan mäntyä. He lähtivät jäniksen perään mutta saivat karhun: he olivat törmänneet hevosennahkaan. Kaikki sisämykset ja luut oli jo aiokja viety, mutta nahka oli jätetty, se oli peittynyt kuuraan. Mikä onnenpotku! Nahka muistutti kattopeltiä-jäätynyt, punaruskea, taipumaton ja koliseva, kun se raahattiin korsun kynnyksen yli. Nahka pilkottiin kahteentoista osaan, kullekkin pala. Häntä arvottiin, sen voitti Kutjukov. Hän kiinnitti hännän budjonnovkaan ja lausui jotain tälläistä: "Hevosenhäntähusaarit kävivät täällä ja söivät mahansa täyteen tammasoppaa,tammasoppaa." Nahan sulettua kaikki tarttuiovat toimeen: puhdistivat ja yrittivät karvoa osansa, mutta ei se niin vain käynnytkään. Karvat olivat kuin rautaa. Ne ajeltiin ja irroiteltiin, millä voitiin. Sitten nahka leikattiin suikaleiksi ja pantiin kiehumaan. Kun se oli kiehahtunut, se otettiin vedestä ja siitä kaavittiin loputkin karvat, sitten se leikattiin kuutioksi ja pantiin taas kiehumaan...Nahka paisui ja pehmeni, keittäminen tuntui kestävän ikuisuuden, mutta lopuksi kuutiot muistuttivat kotitekoista makaronia.




Tulossa myös pohjoisempien alueiden esittelyt: Esim. Kollaa ja Hyrsylänmutka.

Varpajärvenlohko syskyjärven ja Varpajärven välissä. Siirantie lähteen etelään.


Vihreä alue kyseinen kartta, lisää tulossa viereisten karttojen taisteluista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti